maanantai 2. joulukuuta 2019

Oivalluksia ja suunnitelmia, kohti vuotta 2020

 

Tulot

Marraskuun tulopuoli oli hieman kaksijakoinen. Yhtäällä oli tasaiset palkkatulot, joskin yllätyksekseni huomasin, että osa palkasta meni jo rajatulon yläpuolelle ja näinolen käteen jäävä osuus laski hieman. Toisaalta, marraskuu oli ensimmäinen kuukausi, jolloin jo toinenkin vuokra-asunto alkoi tuottamaan kassavirtaa (tosin tällä kertaa vain vakuusmaksun muodossa, lainana joka pitää joskus maksaa takaisin).

Sijoittaminen

Sijoitusten puolella hyödynsin Nordnetin singles day - kampanjan edut ja ostin kiinalaisia China Mobilea sekä NIOa salkkuun. Myöhemmin tankkasin myös AbbVie ja EPR Properties -yhtiöitä  osingonmaksajiksi. Kotimaisista hankintalistalle päätyi Marimekko ja teinpä pienen pikatilin Fodelian listautumisannista ja  siihen tehdyistä lisäostoksista. Osallistuin myös Optomedin listautumisantiin toiveena saada siitäkin pieni voittopotti.

Salkku on tällä hetkellä vahvasti ulkomaalaispainotteinen ja tarkoituksena on hakea sinne sellaisia yhtiöitä, joilla on hyvä osingonmaksukyky tai iso kasvupotentiaali. Mieluusti myös osa sellaisia, joilla on myös lainoituspotentiaalia. Saakin nähdä mihin Nordnetin muutokset lainoituksessa joulukuussa johtavat näiden suhteen. Olen Nokian ja Sammon johdosta hieman pettynyt suomalaisiin osingonmaksajiin, joten fokus on suunnattu tiukemmpin rapakon taakse.

Avasin myös Nordnetin osakesäästötiin, johon tarkoituksenani on hankkia silti jonkin verran kotimaisia osingonmaksajia. Alkuvuoden edulliset kaupankäyntipalkkiot olisi hyvä yrittää hyödyntää tässä hankkeessa.

Kolmas sijoitusasunto kummittelee mielessä, mutta varallisuus ei anna siihen vielä myötä. Oma sijoitusstrategiani on kääntynyt tällä hetkellä siihen asentoon, että olen ensisijaisesti asuntosijoittaja, ja täydennän "harrastusta" osakesalkulla tasapainottamassa jakaumaa. Asuntosijoittamisessa on toki  omat vaivansa ja haasteensa, mutta homma tuntuu edelleen minulle (ja puolisolleni) luontevalta ja mukavata. Ehkäpä se kymmenen vuoden mökin vuokrauksen parissa on tuonut tähän jonkinlaista taustaa toimia ihmisten kanssa. 

Velat

Huonojen velkojen lyhentäminen on jäänyt taka-alalle, niitä on lyhennetty enimmäkseen vain niissä olevat kuukausilyhennykset. Nyt kuitenkin ajattelin ottaa ensi vuonna tavoitteeksi näiden lyhentämisen vauhdittamisen samalla kun kasvatan sijoitusmassaa. 

Oivalsin nimittäin ikään kuin vahingossa ladattuani lumipallo-efektin laskurin, että pystyisin lyhentämään lainoja selvästi nopeammin, koska pienien lainojen lyhennyksestä saatu summa yhdistettynä ylimääräiseen lyhennykseen nakertaa lainoja kiihtyvällä tahdilla pois yksi kerrallaan, kuukausisumman pysyessä vakiona. Opin myös sen, että lumipallosta on eri strategisia vaihtoehtoja, joiden mukaan lainoja voi alkaa lyhentää. Oman laskurin voit ladata osoitteesta: https://www.vertex42.com/Calculators/debt-reduction-calculator.html  

Pohdinkin, että jospa aloittaisin viimeistään tammikuussa vaikka 300€ ylimääräisellä lyhennyksellä per kuukausi alkaen pienimmästä lainasta. Ensimmäiseksi "uhriksi" joutuu Elisasta otettu läppärilaina.

Lopuksi

Vuosi lähenee loppuaan ja seuraavaksi pitänee tehdä jonkinlainen taloudellinen yhteenveto niistä muutoksista mitä kulunut vuosi on tuonut tullessaan. Innolla odotankin, että pääsen naputtelemaan joulukuun luvut yhteen ja vertaaman tilannetta vuoden takaiseen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti