16. heinäkuuta 2020

Uutta kohdetta hakemassa


Asunnon hankintaa

Tavoitteenamme oli hankkia kolmas sijoitusasunto (mökki mukaanlukien neljäs) tämän vuoden aikana. Alustavien laskelmieni mukaan tuo voisi tapahtua loppukesästä tai hieman myöhemmin syksyn aikana, jos kaikki olettamukset varainkeruusta toteutuvat.

Tätä silmällä pitäen aloimme käymään aktiivisesti sekä uusien, että vanhempien asuntojen asuntoesittelyissä. Tottakai asuntoja tulee seuraattua Etuovesta lähes päivittäin muutenkin, mutta esittelyihin emme sentään vaivaudu, ellei "ostohousuja" ole vedetty jalkaan. Ehkä sitäkin voisi tehdä verkostoitumisen vuoksi.

Teimme alustavia kauppatunnusteluja keskustan liepeillä olevasta vanhemmasta peruskuntoisesta yksiöstä, hieman kauempana sijaitsevasta kaksiosta sekä tulevana kesänä valmistuvasta uudiskohteesta. Olipa kiikarissa muutama muukin vanhempi- ja uudempi kohde, jotta saatiin verrattua eri asuntojen ominaisuuksia keskenään. Asuntosijoituslaskuri on näissä verraton apuväline.

Näissä kohteissa oli kuitenkin jokaisessa jokin "ominaisuus", joka jarrutti lopullisen hankintapäätöksen tekemistä. 
  • Yksiön ja kaksion hinta oli mielestäni korkeahto kuntoonsa nähden. Vaikka vasara ja pensseli pysyykin kädessä, ei näiden hankintahintaa voinut itselleen perustella, kun ottaa huomioon remonttikulut ja niihin käytettävä aika.
  • Uudiskohteessa kaikki olisi helposti valmiina ja huoletonta eloa remonttien suhteen pitkäksi aikaa, mutta kohteen huonona puolena oli sen valmistuminen vasta vuoden päästä. Mielellään sitä ei sitoisi varoja pitkäksi aikaa tuottamattomana, ellei ole ihan pakko. Näinhän sitä on yleensä kuitenkin toimittava, mikäli haluaa juuri jonkun nimenomaisen asunnon valmistuvasta yhtiöstä. Sijoitusasunnot kun yleensä varataan rakennustöiden edetessä.
Kerroin avoimesti tästä rakennusliikkeen myyjälle, joka osasikin vinkata toisaalla juuri valmistuneesta taloyhtiössä myyntiin tulleista kahdesta kaksioista. Nämä asunnot olivat alunperin varattu toiselle sijoittajalle osana isompaa hankintaerää, mutta hänelle oli tullut rahoitushaasteita niin monen asunnon hankkimiseen, joten hän joutui vapauttamaan niistä nämä kaksi. Kävimme tutustumassa asuntoihin ja kun saimme rakennusliikkeen kanssa neuvoteltua myyntihintaa hieman, oli ostopäätös toisesta sillä selvä. 


Omarahoituksen järjestäminen

Koronaefektin myötä osakesalkun sijoitukset olivat kasvaneet tuottoa lyhyessä ajassa mukavasti (kerrankin ajoitus onnistui), joten nämä myymällä lisättynä säästöillä ja lomarahoilla saatiin varat kasaan. Koska meillä ei tänä kesänä ole yhteisiä pidempiä lomareissuja, mökkireissuja lukuunottamatta, isompia kulueriä matkailuun ei ole tarpeen budjetoida. Käytetään siis lomarahat tähän.

Varainsiirtovero on vielä maksamatta, mutta tässähän on vielä toista kuukautta aikaa kerätä puskuria ja maksaa se sitten pois. Vaikka asuntosijoituslaskurini huomioi varainsiirtoveronkin, ei tosiasiassa tuota rahaa tarvita juuri kaupantekohetkellä. Hyvässä lykyssä asunnon ensimmäinen( ja toinen) vuokra tuottaa rahaa jopa jonkin verran tätä varten.

Asunto

Huoneisto on kolmannen kerroksen asunto kahdeksankerroksisessa talossa ranskalaisella parvekkeella. Asunto on mielestäni yllättävän avara ja valoisa isoista ikkunoista johtuen. Kokoonsa (35,5m2) nähden tila on käytetty tehokkaasti. Keittiössä ja makuuhuoneessa on runsaasti kaappitilaa. Bonuksena asunnossa on  viistosti näkymä Toppilansalmen vesistöön.

 


Taloyhtiön erikoisuutena on Smartpost -automaatti, joten tulevat asukkaan voivat vastaanottaa ja lähettää paketteja suoraan taloyhtiön kellarista! Tämä on mainio ominaisuus, jonka soisin yleistyvän isommissa taloyhtiöissä. Autohallipaikkaa emme tähän hankkineet, koska alueella on maksuttomia paikkoja tien varressa, eikä kaikki vuokralaiset sitä edes kaipaa. 

Vuokralaisen haku

Tein vuokranhakuilmoituksen valmiiksi ja jätin sen Toriin, Oikotielle, Vuokraoveen sekä Facebookiin. Koska taloyhtiössä oli jo vuokrattavana useita asuntoja, pohditutti aluksi, että mikäköhän mahtaa olla asunnon kysyntä tämän vuoksi. Olin silti kovin optimistinen, että saisimme asunnon vuokralle jo heinäkuussa, mutta siihen oli niin lyhyt aika, että tämä ei toteutunut. 

Kyselyjä ja yhteydenottoja alkoi pikkuhiljaa tulemaan ja otin toki itsekin aktiivisesti yhteyttä sellaisiin, jotka asuntoa olivat hakemassa. Yllättävää ja harmittavaa on se, että Torin kautta jätettyihin "Halutaan vuokrata" - ilmoituksiin kun laittaa viestiä, niin melko harva vaivautuu vastaamaan. Ihmettelen, että miksi jättää vuokranhakuilmoitus, eikä sitten vastaa yhteydenottoihin. Ihan peruskohteliasta olisi vastata näihin.

Yhteydenottojen myötä pääsimme järjestämään yksityisnäyttöjä, joista loppujen lopuksi nuoren pariskunnan kanssa allekirjoitettiin (ensimmäistä kertaa minun urallani) sähköisesti sopimus.  Kätevyydessään ja nopeudessaan ihan ehdoton ratkaisu. Ei ole paluuta vanhaan enään.

Huoneisto on siis jonkin aikaa tyhjillään, joten tässähän voisi kenties käydä joku viikonloppu ilmapatjojen kanssa yöpymässä asunnossa ja tutustua samalla taloyhtiöön ja lähiseutuun. Ei siitä ainakaan haittaa olisi.






Tästä eteenpäin

Olen haaveillut yrityksen perustamisesta jo jonkin aikaa. Asia on edennyt sillä tavallla, että kävin keskustelemassa ja sparraamassa ideaa kaupungin yritysneuvojan kanssa sekä tilitoimistossa, joista sainkin hyviä vinkkejä. Kai sitä lomaansa voisi huonomminkin käyttää :-)

Samalla olemme aloittaneet pitkälti samanlaisen sijoittajataustan omaavan kolleegan kanssa suunnitteluprosessin yhteisyrityksen kartoittamiseksi ja perustamiseksi. 

Mihin nämä asiat johtavat, ei voi tietää. Mutta näistä sitten myöhemmin lisää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti